Seinäluteiden torjunta
Mitä luteet ovat ja missä ne piileskelevät asunnoissa?
Aikuinen yksilö on kooltaan noin 5-8 mm, soikea, ruskehtava hyönteinen joka imee verta ravinnokseen ihmisistä tai lemmikkieläimistä. Luteilla on 5 kehitysastetta, joista jokainen tarvitsee kehittyäkseen oman veriannoksensa. Luteet ovat ryömiviä hyönteisiä, jotka liikkuvat pääsääntöisesti öisin, eivätkä ne pysty hyppäämään tai lentämään.
Luteet pystyvät kuitenkin kiipeämään seinillä sekä katossa, josta ne voivat pudottautua sänkyyn ottamaan ihmisestä veriannoksensa. Yleensä luteet pysyttelevät hyvinkin lähellä ravintonsa lähdettä, josta ne pimeän aikaan saavat otettua tarvittavan veriannoksensa. Tästä syystä niitä löytyy sängyistä ja sänkyjen rakenteista.
Luteiden munia voi kuitenkin olla vaikeasti havaittavissa paikoissa, kuten esimerkiksi sänkyjen ja muiden huonekalujen rakenteissa sekä niiden sisällä. Luteita sekä niiden munia voi olla myös jalkalistojen ja pistorasioiden takana, tauluissa, valokatkaisijoissa, vaatteissa, elektroniikan sisällä ym.
Luteiden ei varsinaisesti tiedetä levittävän sairauksia, mutta niiden purenta sekä sylki voivat aiheuttaa mm. ihottumaa ja allergiaa. Luteiden purentajäljet ovat tavallisesti lähekkäin kolmen rivissä tai ryppäissä.
Miten luteet päätyvät asuntoon, ja leviävätkö ne helposti?
Luteet ovat yleistyneet viime vuosina räjähdysmäisesti mm. matkailun, huonekalujen ja käytettyjen vaatteiden kierrätyksen sekä kirpputoritoiminnan seurauksena. Suomeen onkin jo muodostunut oma ludekantansa. Luteita voi levitä ihmisten mukana mm. hotelleista, busseista, takseista jne. Luteet voivat helposti kerros- ja rivitaloissa levitä asunnosta toiseen erilaisia läpivientejä pitkin. Luteet ovat alun perin luonnossa lepakoiden loisia ja ne ovatkin kesämökeillä varsin yleinen ongelma. Luteita esiintyy myös lintujen pesissä. Varsinkin kesämökkien omistajien kannattaa ottaa tämä asia huomioon ja tarvittaessa asentaa suojaverkkoja, etteivät linnut pääse pesimään rakennuksessa. Lintujen pesintäpönttöjä ei myöskään suositella kiinnitettävän rakennuksen seiniin. Tiedämme tapauksia joissa mökin seinään kiinnitetyistä linnunpöntöistä on levinnyt mökin sisätiloihin luteita.
Kuinka nopeasti luteet lisääntyvät?
Luteiden lisääntyminen riippuu monesta eri tekijästä, joita ovat esimerkiksi vallitseva lämpötila, ravinnon saanti sekä ilmankosteus. Mikäli olosuhteet ovat luteille suotuisat, niistä voi jo muutamassa kuukaudessa muodostua huomattava ongelma. Luteet kehittyvät nopeimmin 21 – 28 asteen lämpötiloissa. Yksi naaraspuolinen lude voi laskea elämänsä aikana jopa 200 – 500 munaa. Ludenaaras munii kerralla 2 – 5 munaa ja munat kuoriutuvat normaalissa huoneenlämmössä noin 4 – 5 päivässä. Kuoriutuneet nymfit alkavat heti etsiä ravintoa, eli veriannosta. Aikuisten luteiden elinikä on yleensä 6 – 12 kk.
Seuraavat merkit voivat kertoa ludeongelmasta:
- Purentajäljet asukkaassa. Purentajäljet ovat tavallisesti kolmen jäljen ”ryppäissä”.
- Luteiden jättämät ulostejäljet. Luteet jättävät piilopaikkojensa lähistölle selvästi havaittavia mustia ulostepilkkuja.
- Verijäljet lakanoissa tai vaatteissa.
- Hajuhaitta. Iso ludekanta voi aiheuttaa epämiellyttävän hajun asunnossa.
- Näköhavainnot. Tosin päiväsaikaan luteet piiloutuvat ja ovat vaikeasti havaittavissa. Luteiden piilopaikkoja on mm. jalkalistojen takana, huonekaluissa, vaatteissa, kaikissa raoissa ja halkeamissa, repsottavien tapettien takana, ja myös erilaisen elektroniikan sisällä. On hyvä kuitenkin huomioida, että mitä isompi luteiden kanta on sen helpompi niitä on myös löytää ja havaita.
Mitä voin tehdä itse, jos epäilen asunnossani olevan luteita?
Jos epäilet että asuntoosi on ilmaantunut luteita, omatoiminen tutkimus kannattaa aloittaa sängystä. Huoneesta ei pidä kuljettaa tai viedä mitään tavaroita pois, ettei tule vahingossa levittäneeksi luteita muualle asuntoon. Hyvä taskulamppu kannattaa olla mukana seuraavissa vaiheissa.
Poista vuodevaatteet ja tarkista patja huolellisesti. Kiinnitä erityistä huomiota varsinkin kankaiden sekä materiaalien saumoihin. Käännä seuraavaksi sänky kyljelleen ja tarkasta sängynpohja, sekä kaikki mahdolliset rakenteiden saumakohdat. Tarkista myös sänkyä ympäröivä alue (1-3 m) mukaan lukien kirjat, taulut, elektroniikka, verhot, yöpöytä, tuuheat matot ym.
Mikäli et ole varma luteiden jättämistä jäljistä tai haluat ammattilaisen suorittaman tarkastuksen asunnossasi luteiden varalta. Hoidamme mielellämme tarkastuksen asunnossasi pikaisella aikataululla. Näin ollen saat nopeasti mielenrauhan asian suhteen. Meiltä löytyy myös erilaisia liima-, sekä feremoni pyydyksiä, jotka ovat käteviä luteiden kannan seurannassa.
Mikäli asut taloyhtiössä, muistathan ilmoittaa aina omalle isännöitsijällesi välittömästi mahdollisesta lude-epäilystä.
Yrityksemme luteiden torjuntapalvelut
Kauttamme saa kaikki kattavat palvelut luteiden torjumiseksi. Teemme asuntoihin ludetarkastukset joustavasti ja nopealla aikataululla. Hoidamme erilaisten huonekalujen ja tavaroiden lämpö/ kylmäkäsittelyt. Mikäli huonekalut tai tavarat ovat pahoin luteiden saastuttamat, toimitamme kaikki tavarat jäteasemalle saakka. Meiltä saa erilaisia luteiden liima-ansoja sekä feremoni pyydyksiä. Tarjoamme tarvittaessa myös myrkyttömän vaihtoehdon luteiden torjuntaan.
Olemme myös normaalitapauksissa antaneet ludetorjunnalle takuun. Ota yhteyttä ja kysy lisää asiasta.
Mikäli teillä on ludeongelma, tai epäilys että asunnossa on luteita, ottakaa meihin yhteyttä.